perjantai 15. kesäkuuta 2012

Kaneja helmassa

Jos en voi ommella mekkoa, voin ommella runon tai runoilla mekon, jossa on kaneja helmassa. Syksyn tullen niiden turkit muuttuvat ruskeiksi niin kuin ne, jotka asuivat porkkanapellon laidalla kunnes siihen istutettiin sokerijuurikkaita. "Katso äiti, kauheesti perunoita... Vai onko ne lanttuja?" Sokerijuurikkaita. Ne ovat liian makeita. Takana helmassa muutama oranssi porkkana jäljellä. Syksyn kolea sumu laskeutuu niiden päälle. Vaahteran lehdet rapisevat jäätyneessä maassa. Kuu on jossain kaukana.


Runotorstain haaste on tekstihaaste:


"Seis! Läpikulku kielletty! Minne luulet meneväsi, meressä ei ole askel-
mia. Nostosilta on jumissa, eikä minulla ole lauttaa eikä sinulla voimia,
sotilas sanoi ja upotti keihään. Eikä mitään muttia, ei mitään, ei Liisan
kaninkoloa tai läpikuljettavaa vaatekaappia: Meri makaa keihäs rinnassa
ja tuuli seisoo, on vain satuja. Mutta ritarilla on suhteita, hän voi kulkea
läpi neidon ikkunasta, jalat edellä ja tukka takana. Niin lakanat venyvät
ja avaruus, radat kohtaavat, solmut ja jalat, ulos ikkunasta, ikkunoiden
alle, lakanaköyttä ylös, meren pinnalle."


Risto Oikarinen: Puupuhaltaja, Otava 2005

Runoni on ajankohtaan nähden väärä, mikä johtuu siitä, että löysin sen kalenterini muistiinpanosivuilta äsken, kun olen vaihtamassa kalenteria uuteen. Alunperin olen kirjoittanut sen viime syksynä, mutta minusta se sopii hyvin aiheeseen.