Keväällä remonttimies ajoi autonsa suoraan siihen,
eikä se tiennyt että siinä oli kasvanut koivuvanhus,
joka kaadettiin kaksikymmentä vuotta sitten.
Jäljelle jäi kanto, jota piti varoa
ettei auton pohja ota kiinni.
Jonkun vuoden päästä tulivat
madot, jotka söivät kannon,
ja linnut söivät ne madot.
Viime vuonna kaivinkone tasoitti
loputkin jäljet puusta.
Mutta minä varon yhä pohjakosketusta
enkä aja siihen.
Diina
Runotorstain aihe: kevät.
torstai 29. huhtikuuta 2010
torstai 15. huhtikuuta 2010
Hyppy
Kun hyppään lumeen
se on jo sulanut,
kun mekko on valmis
se on pieni.
Kun käännät kasvosi
ne ovat vieraat.
Diina
Runotorstain aihe: hyppy.
se on jo sulanut,
kun mekko on valmis
se on pieni.
Kun käännät kasvosi
ne ovat vieraat.
Diina
Runotorstain aihe: hyppy.
torstai 8. huhtikuuta 2010
Vaihtoehto
Sumuisen aamun läpi lensi
joutsenpariskunta kohti koillista.
Niillä ei ollut vaihtoehtoa.
Kevät kutsui.
Diina
Runotorstain aihe. Vaihtoehto
joutsenpariskunta kohti koillista.
Niillä ei ollut vaihtoehtoa.
Kevät kutsui.
Diina
Runotorstain aihe. Vaihtoehto
keskiviikko 7. huhtikuuta 2010
Pääsiäisen jälkeen
Liian pian tuli syksy,
joka vei meidät
pimeisiin iltoihin
ja me takerruimme kumpikin
keltaisiin vaahteranlehtiin
eikä ylösnousemuksen
aurinko päässyt paistamaan
itsekkyytemme läpi.
Sinä haravoit lehdet pois
ja minä mietin kuka
vierittäisi kiven
sydämistämme,
vieläkö voisi tulla
uusi kevät?
Diina
joka vei meidät
pimeisiin iltoihin
ja me takerruimme kumpikin
keltaisiin vaahteranlehtiin
eikä ylösnousemuksen
aurinko päässyt paistamaan
itsekkyytemme läpi.
Sinä haravoit lehdet pois
ja minä mietin kuka
vierittäisi kiven
sydämistämme,
vieläkö voisi tulla
uusi kevät?
Diina
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)